
Suurlähetystö ei voi toimia vihkiviranomaisena. Thaimaassa kahden Suomen kansalaisen voi vihkiä avioliittoon vain Suomen evankelis-luterilaisen kirkon edustaja.
Ulkomaalaisen on mahdollista avioitua Thaimaassa, joko toisen ulkomaalaisen tai Thaimaan kansalaisen kanssa ainoastaan siviilivihkimisellä. Naimisiinmeno Thaimaassa on siten virallisesti mahdollista ainoastaan paikallisessa rekisteritoimistossa, district office:ssa (thain kielellä lausuttuna ampheu).
Suomen kansalainen on lain nojalla velvoitettu pitämään henkilötietonsa ajan tasalla Suomen väestötietojärjestelmässä. Ulkomailla solmittu avioliitto on siis myös rekisteröitävä. Avioliitto rekisteröidään Suomen väestötietojärjestelmään Ilmoitus ulkomailla vihitystä Suomen kansalaisesta -lomakkeella. Jos kumpikin osapuoli on Suomen kansalainen, tulee kummastakin täyttää erillinen lomake. Lomakkeen (pdf) voi täyttää ja tulostaa myös etukäteen.
Katso lisätietoa avioitumisesta maakohtaisilta sivuilta Thaimaa, Laos tai Kambodza.
Suomen avioliittolain (234/13.6.1929) mukaan kummallakin aviopuolisolla on avio-oikeus toisen omaisuuteen. Aviopuolisot voivat poiketa tästä pääsääntöisestä periaatteesta tekemällä avioehtosopimuksen. Avioehtosopimus voidaan tehdän ennen avioliittoa tai avioliiton aikana. Avioehtosopimuksen tekemistä harkittaessa on aiheellista kääntyä asianajajan, valtion oikeusaputoimiston taikka muun asiantuntevan lakimiehen puoleen.
Avioehtosopimuksen voimaan saattamiseksi se tulee jättää maistraatille rekisteröitäväksi. Lisätietoa: Maistraatti
Suomen lain mukaan avioliitto voidaan purkaa tuomioistuimen päätöksellä (avioero). Avioeroa koskeva asia pannaan käräjäoikeudessa vireille kirjallisella hakemuksella, jonka voivat tehdä puolisot yhdessä tai toinen puoliso yksin.
Lisätetoa esimerkiksi sivuilta: Oikeusministeriön esitteet
Thaimaan lain nojalla tunnustettu avioliitto voidaan purkaa Thaimaan lainsäädännön mukaisesti. Avioero voidaan rekisteröidä paikallisessa rekisteritoimistossa molempien osapuolten suostumuksella tai oikeuden päätöksellä. Kannattaa harkita lakiasiantuntijan puoleen kääntymistä. Avioero tulee rekisteröidä molemmissa maissa.